Kuvaus
Tekijän seitsemäs, musikaalinen ja värikäs runoteos avaa uusia suuntia proosarunouteen, innostaa taituruudellaan ja lohduttaa inhimillisyydellään.
syvemmällä: Ja autiomaa jatkuu kuin jatkumisen periaate,dyyni dyyniltä levittää kuollutta hiekkaa käär-meen kaivautua. Skorpioni, lisko, rapu pukeutu-vat hiekanjyviin. Värähtäen eläimet tunkeutuvatsyvemmälle, sinne missä yö säilyttää viileyttään,missä yö hautoo muniaan. Valojen ja varjojen ke-hät, taivaanvarjot, taivaan rusennus, dyyni dyy-niltä etenee kuiva merenpohja, joenuoma. Minäen ole kuollut; vesi kiertää minussa, minä ilmat-tu lämpöpatteri. Oi sammutettu hyttyssavu, ilonkierukka joka odottaa sytyttämistään! Sellaistakuivuutta ei ole etteikö veden mahti sitä lävistäisi.
Helena Sinervon seitsemäs runoteos avaa uusia suuntia viime vuosien proosarunouteen. Se innostaa taituruudellaan ja lohduttaa inhimillisyydellään. Se kietoo rauhan, mystisen ja pyhän osaksi arkea. Täyttä ainetta on mieleen jäävän musikaalinen ja konkreettisesti värikäs runokirja.
